Kuvasatoa alkuvuodelta 2012

Täällä vielä 2012 alkuvuoden kuvia. Parhaat pistän erikseen. Pääsiäisenä kokeilin ruohotyllaa. Tipun näin jossakin, mut en ottanut ohjetta tarkemmin ylös, muistin vain aineet. Tein silti vähän omanlaisen. Tilaamani keltainen väriaine olikin oranssi, joten oranssi tipu tänä vuonna. :D


6-vuotiaalle pojalle merirosvosyntäreille aarre-arkku. Kolikoita olisin yksin metsästänyt vuosia, mutta onneksi netistä sain vinkin ja tiesin mennä suoraan oikean liikkeeseen. Tuuria oli myös siinä, että paketti oli puoleen hintaan. Normaalihintahan on ihan älytön ja ostettava hillitön määrä, vaik vähän vain tarvitsisi kolikoita. Kuorrutus epäonnistui. Jokainen kulma auki, kun en osannut kulmikasta kakkua kuorruttaa. Piilotettu "reunarautojen" alle. Mut kaikenkaikkiaan ihan ok.


Pikakakku, jossa tekovaiheessa huomattu, ettei kaapissa ole mitään kuorrutteen alle sopivaa. Olis ollu hillo parempi, mut meni se näin vanukkaallakin. :P


Halusin kokeilla uudelleen aarre-arkkua, kun sain KakkuHelmeltä vinkkejä kulmikkaan kakun kuorruttamiseen (kiitos vielä). Huomasin, ettei ruskea riitä. Enkä jaksanut ruveta värjäämään. Niinpä kokeilin sit vain sekoittaa olemassa olevia värejä ja kuorruttaa sillä, mitä tulee. Pääasia, et sai tehdä kulmikkaan kakun. Kuorrutus onnistui!!! Kukat ovat edellisestä kakusta jääneitä.



Tilattiin koristeet 9-v kakkuun. Keiju kukan sisällä. Tein myös liudan kukkia, mutta niitä en kuvannut.


Lopuksi vielä kolmen tenavan koristelema juhannuskakku. Mökille on päätyneet niin dinosaurukset, muumit kuin kissatkin.


Kesämökki järven rannalla. Kokko, muumipappa, pari pupua, klapipino ja kukkia. Löydätkö kaikki?

Oman 2-v poikani tekemät muumipappa ja pupu. Pupussa hiukan autoin kiinnityksissä, muumin hää teki hattua lukuunottamatta ihan itse. Hatussa autoin hiukan. Äidin ylpeydellä. <3

Kommentit